1. Miten ja miksi aloitit sijoittamisen?
Armeijassa eräs tupakaveri kertoi sijoittamisesta. Kiinnostuin aiheesta ja sain tupalaiseltani lainaksi pari perusopusta sijoittamiseen. Intissä tulikin sitten luettua talouskirjallisuutta melko reilusti, kun kerran aikaa oli, paneuduin palveluksen ohessa yli 10:een kirjaan, jonka lisäksi luin läjäpäin taloussanomia.
2. Miten olet oppinut sijoittamaan? (itsenäisesti, esimerkin avulla, työn kautta…)
Pääosin itsenäisesti, lukemalla ja katsomalla videoita. Tärkein vaikuttaja oppimiseen on kuitenkin ollut itseäni ympäröivät ihmiset. Kun on tuttuja, jotka tietävät enemmän kuin itse on helppo kysyä apua.
3. Mistä haet tietoa sijoituspäätöksiin?
Ennen luin talousuutisia ja koetin kaivaa tietoa eri sivustoilta mm. kauppalehti, arvopaperi, fortraiders ja business insider. Kunnes kohtasin kirjat, jotka ns. räjäyttivät hiukset päästä (yksi näistä oli Nicholas Nassim Taleb - Musta joutsen) Ymmärsin, että täydellisiä sijoituspäätöksiä ei ole, tueksi mainittakoot että 90% analyytikoista on väärässä. Kenelläkään ei ole kristallipalloa, ja jos on, siitä ei kerrota. Joten vastaus alkuperäiseen kysymykseen: "Miten haen tietoa" - "En kerro, mutta sen minkä voin paljastaa on, että se ei ainakaan ole kauppalehti"
Onko olemassa mustia joutsenia? Kuinka erittäin epätodennäköinen tapahtuma vaikuttaa riskeihin? (Linkki) |
4. Kuinka usein seuraat talousuutisia ja omien sijoitustesi kehittymistä?
Ehkä kerran viikossa, luultavasti harvemmin. Kortisolitasot pysyvät kurissa ja aikaa säästyy. Kun sijoituspäätös on kerran tehty, täytyy siihen osata luottaa. Pidän siis salkussani osakkeita, joiden uskon tuottavan arvoa, katsoin niitä tai en.
5. Millainen sijoitusstrategia sinulla on eli yksinkertaisuudessaan, millä perusteella valitset sijoituskohteet?
Markkinatutkimus ja kuluttajatutkimus ovat avainsanat, ei niinkään tunnusluvut (toki kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta itse painotan yleiskuvaa asiakkaista) Se mitä tavallinen asiakas ajattelee yrityksestä on todenmukaisin mittari siitä menestyykö putiikki.
6. Mitkä ovat pääasialliset sijoituksesi? Kerro jokin sijoituksesi, jotta kuulijat saavat konkreettisen esimerkin mihin joku muu on rahansa sijoittanut. Voit myös luokitella sijoitukset osakkeet/rahastot/ETF –akselilla, jos et halua paljastaa enempää.
Uskon tietoverkkoihin: Google, Teliasonera, Elisa, it-kausi ei ole vielä ohi. Sitä paitsi, talouskasvua ei voida nykiä aineellisista resursseista; luonnonvarat ovat rajatut kun taas virtuaalimaailmassa riittää lääniä.
7. Yleisin selitys sille, ettei joku säästä tai sijoita, on se, ettei menojen jälkeen jää rahaa sijoitettavaksi. Minkä neuvon antaisit tällaiselle henkilölle? Miten itse olet asian ratkaissut?
Selvitä mihin rahasi kuluvat, jos oikeasti haluat alkaa sijoittamaan löydät kyllä kuluja, joista leikata. Toimi itse itsesi kirjanpitäjänä kuukauden ajan, kirjaa menot, tulot ja summaa ne. Voin antaa konkreettisen esimerkin omasta elämästäni. Tulot: opintotuki 500e, tanssinopetus 400e ja menot: vuokra 300e, ruoka 300e yleinen höhhäily: 200e. 100e jää joka kuukausi yli sijoitettavaksi, jonka lisäksi sijoitan vielä opintolainan.
8. Minkä neuvon antaisit henkilölle, joka juuri nyt miettii sijoittamisen aloittamista?
Heittäydy mukaan, anna itsellesi tavoitteet, ota riskejä ja opi epäonnistumisistasi. Muista etisiä ihmiset, joilta voit kysyä apua (Katso ympärillesi)
Kommentit