Inspiroiduin haastamaan itseni heräämään 4.30 kahden viikon ajan, katsottuani TED-puheen aiheesta ja erään hyvän ystäväni yllyttämänä. Argumentit aikaisen aamuheräämisen puolesta vaikuttivat järkeviltä ja unirytmini oli muutenkin suhteellisen aikainen, joten ryhdyin toimeen.
Nyt kuusi aikaista aamua rikkaampana, voin kertoa muutamia kokemuksia 0430-haasteesta... Ensinnäkin, jos haluaa yrittää jotain vastaavanlaista on olennaista suunnitella, mitä aamulla tekee, muulloin on hyvin todennäköistä, että jää jumittamaan paikoilleen kahdeksaan asti. Toinen tärkeä seikka ja edellytys on mennä nukkumaan aikaisemmin. Jos kuitenkin onnistuu luomaan oman aikaisen aikavyöhykkeensä, on mahdollista saavuttaa huomattavia etuja, mm:
+ Toimeliaisuus nousee uusiin sfääreihin, kun jatkaa muiden kanssa koulupäivä/työpäivärytmiä 8-16, tulee työskennelleeksi milten 12 tuntia päivässä.
+Päivät saa organisoitua paremmin, kun aamulla on aikaa 3-5h ennen kuin kukaan muu vaatii huomiota.
+Sali on tyhjä kuudelta
Kolikolla on tietysti kääntöpuolensakin, joita varmasti käsittelen kunhan saan kaksi viikkoa kasaan. Tällä hetkellä on keskityttävä hyötyihin ja pyrittämä saamaan rutiini muodostumaan (jotta mielenkiinto pysyy yllä ja kokonaiskuva hahmottuu). Haasteen loputtua voin tehdä selkoa myös ongelmista, ynnäten plussat ja miinukset.
Kommentit